Laku


Laku 1999-1.11.2018

In memoriam

Monen monta ihanaa heppaystävää on Metsäkylässä asunut, elänyt ja opettanut meitä hevosten elämään ja ratsastuksen saloihin. Vaan enpä tiedä onko kukaan opettanut sillä tavoin kuin Laku?

Tämä tumma eestinhevonen esittäytyi kaikille alkuun "kiukkuisena" ja pelottavana ja saikin monet perääntymään ja jättämään asian sikseen. Valtaosa varmasti oppi erilaista kunnioitusta eläintä kohtaan ja oppi käsittelemään myös sitä "erilaista" ratsastuskoulun opetushevosta.
Oikeasti otsatukan alla oli epäluuloinen ja hieman arka, joskus historiassaan huonoakin kohtelua kokenut eläin joka oli kokenut että "hyökkäys on paras puolustus".
Kun Laku oppi tuntemaan rutiinit, ihmiset ja hänelle antoi aikaa ja rakkautta, huomasi kumpikin osapuoli että ystävyys olikin iso juttu.

Lakua jää kaipaamaan moni harrastaja ja tallilla kävijä. Ennen kaikkea ne muutamat vannoutuneet Lakun hoitajat joiden taival ja ystävyys Lakun kanssa kesti useamman - useita - vuosia. Laku kiittää teitä kaikkia hoito- ja hierontahetkistä.

Kiitämme Lakua unohtumattomista hetkistä ja opetuksista <3